Puhelinnumero, Kimmo Karhula, Yksiköiden johtaja

050 376 7937

Sähköpostiosoite

kimmo.karhula@sijaishuolto.fi

Työ on antoisaa

”Antoisinta työssäni on esimerkiksi vaikeasti oireilevan nuoren kanssa pienet onnistumiset arkisissa askareissa ja kun nuori itse huomaa kykenevänsä suoriutumaan tilanteesta, joka ollut haasteellista pitkän aikaa”, kertoo Minna.

Ansku puolestaan kertoo, että ”hienoja hetkiä nuorten kanssa on arkiset olemiset ja automatkat, jolloin lapsi kertoo kaikkea mahdollista. Onnistumisen tunne tulee siitä, kun lapsi edistyy elämässään. Voimia tuo hyvä työryhmä, jossa voi ”puuskahtaa”, kun mitta on hetkellisesti täynnä”.

Annu kertoo, että ”parasta antia on se, kun monologista tulee dialogia. Itsenäisyys, mutta toisaalta myös yhdessä tekeminen on tärkeää”.

”Antoisinta on nähdä lasten kasvu- ja kehittyminen asioissa, jotka ovat olleet heille ylitsepääsemättömän vaikeita aiemmin. Usein kyseessä on arjen pienet asiat tai asiat, jotka heijastuvat lapsuuden traumoista. Kaikki tämä konkretisoituu, kun joku muuttaa onnistuneesti omilleen ja palaa kertomaan hyvin sujuvasta arjesta aikuisten maailmassa”, Ritva kertoo.

Suositellut julkaisut