Kesämuistoja 2020
”Mukavimmat hetket työssä ovat olleet nuorten kanssa arkisissa asioissa onnistumiset sekä kahdenkeskeiset keskusteluhetket”, Minna sanoo.
Ansku puolestaan kertoo, että ”ehdottomasti paras hetki oli omaohjattavan konfirmaatio, johon hänet oli kutsuttu mukaan. Onni nuoren puolesta selvitetystä rippikoulusta, hänelle järjestetyistä juhlista – hänen juhlapäivästään. Ylpeys omahoitajana, että on ollut hänen lähellään ja saanut luottamuksellisen suhteen nuoreen”.
Annun mielestä ”kesän koskenlaskuleiri oli kiva. Myös metsäretket ja mielikuvitusleikit omaohjattavan kanssa ovat jääneet mieleen”.
Ritva muistaa, että ”ehdottomasti parasta oli Hankasalmen leiri kesän helteisimpänä viikkona”.